Ei ole ensimmäinen kerta, kun Suomen suurin PUBGyhteisö ja Yle lyövät voimansa yhteen. PUBG Finlandin ja Yle FTW:nmenestyksekäs yhteistyö saa nyt jatkoa, kun loppukuusta Areenassa pärähtää käyntiin yhteistyön uusin tuotos: PUBG FTW Live -turnaus! 

Turnauksen rekisteröinti käynnistyy tulevana maanantaina, ja jatkuu aina ensimmäisten pelien kynnykselle saakka. Mukaan mahtuu yhteensä 32 joukkuetta, joista puolet tulevat etenemään finaaleihin saakka. Karsintapelit käydään 29. ja 30. päivä, ja finaalisarja sijoittuu perjantai-iltaan 31.5. 

Turnauksessa on tällä kertaa mukana myös rahapalkintoja! Voittajajoukkue kuittaa itselleen 600€ palkintosumman, ja hopeasijoituksestakin tulee vielä 300€ karkkirahaa joukkueelle. Turnauksen juontaa Matti ”copter” Korvenmaa sekä Pauli ”M00nForrest” Anttila. Studiossa lisämausteena on vielä Jarkko “jKKE” Liukkonen. 

PUBG Finlandin toiminnanjohtaja Saku “CorottPlus” Pirinen antoi eurheilu.comille pienen kommentin tulevasta turnauksesta: 

“Kesän kunniaksi päätimme yhdessä Yle FTW:n kanssa järjestää FTW Live: PUBG -turnauksen, joka on helposti lähestyttävä ja astetta rennompi turnaus kuin mitä muuten kilpailullisen PUBGin puolella näkee.

Pelaajat ovat vuoden alusta lähtien saaneet nauttia erittäin laadukkaista ja kovatasoisista liigoista sekä turnauksista, joten nyt on aika löysätä otetta hiirestä ja tulla pelaamaan tämän kesän kuumimpaan FTW Live -turnaukseen esimerkiksi täysin uudella kaveriporukalla.” 

Joten ei muuta kuin näppiksen sauhuamaan, ja rekisteröitymään tulevaan turnaukseen. Rekisteröityminen löytyy tästä linkistä. 

 

Kansikuva: PUBG Finland Twitter